Otin tänään ensimmäisen konkreettisen askelen syömishäiriöni suhteen ja kerroin asiasta parhaalle ystävälleni. Tämäkin oli tosin pakko tehdä tekstiviestitse, ei mulla olis pokka riittänyt ilmoittamaan että teidätkö muuten mitä, mulla vissiin viiraa päässä vähän enemmänkin...
Minulla on siis BED (Binge Eating Disorder) eli saan sairaalloisia ahmimiskohtauksia. Saatan ensin paastota päivän ja sitten vedän herkkuja kauheen määrän nassuun niin että iskee pahoinvointi. Yläaste-ikäisenä saatoin paastota reilun viikonkin eläen lähinnä Pepsi Maxin ja tupakan voimin. BEDiin ei siis liity oksentamista jos joku sitä ei tiedä. Tosin itsellä on tullut joskus työnnettyä sormetkin kurkkuun jotta olotila helpottuisi mutta kun oksennusrefleksi ei kovin herkkä ole niin jää useimmiten vain kakomisen asteelle - siitä tulee oikeastaan useimmiten vielä kurjempi olo, "olen niin vitun luuseri läski etten saa edes yrjöttyä"...
BEDini alkoi joskus ala-asteella kun olin ehkä 9-10-vuotias, nyt olen siis 20 joten vuosia on tullut harrastuksen parissa jo vietettyä. Ajattelin että vika on vain minussa ja läskeydessäni kunnes eksyin SYLIn sivulle ja tajusin etten ole ainoa joka tämän kanssa painii. En jaksa enää sitä että ruoka ja syöminen määrittelevät niin ison osan siitä, kuka minä ihmisenä olen. Jotain on tehtävä.
